Pakkoruotsi – paholainen vai pelastaja?

Onko pakko puhua ”pakkoruotsista”?

Moi! Kiva kun tulit käymään mun sivuilla! Tänään aiheena on kielet ja niiden opiskelu eri opintoasteilla. Aiheeseen sain inspiraation eilisestä A-Studio -ohjelmasta, jossa keskusteltiin ruotsin kielen asemasta kouluissa ja opiskelun pakollisuuden tarpeellisuudesta.

Käyn läpi omia ajatuksiani ruotsin kielen ja ylipäätään kielten opiskelusta. Heitän jo alkuun jälleen kerran disclaimerin, että tekstin mielipiteet ovat omiani ja edustavat vain ja ainoastaan omia, henkilökohtaisia näkemyksiäni. Mikäli mukana on esim. lainauksia yms, mainitsen niistä erikseen. No niin, eiköhän mennä asiaan.

Miksi kielten opiskelu on tärkeää – vai onko?

Erilaisten kielten opiskelu alkaa nykyisin koulutiellä jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Englantia aletaan opiskella jo aivan ensimmäisistä luokista alkaen. Omalla koulutaipaleellanikin englannin opiskelu alkoi jo kolmannella luokalla, nykyisin hienosti vielä aikaisemmin! En ole koskaan kuullut vasta-argumentteja siihen, miksi englantia pitää opiskella koulussa. Se on ymmärrettävää, onhan kyseessä kansainvälisesti ylivoimaisesti käytetyin kieli.

Ruotsin kielen opiskelu alkoi itselläni 7. luokalla. Olin yksi luokkani ainoita, joita oikeasti kiinnosti silloin aloittaa uuden, toisen kotimaisen kielen lukeminen. Olen muutenkin aina ollut innokas kielten opiskelija. Nykyisen opetussuunnitelman mukaan ruotsin kielen opiskelu alkaa viimeistään 6. luokalla, mahdollisesti jo aikaisemmin.

Mielestäni juuri tähän ovat kulminoituneet ongelmat ruotsin kielen opiskelussa. Olen itse ollut vahvasti sitä mieltä jo pitkään, että toisen kotimaisen kielen opiskelu tulisi alkaa jo paljon aikaisemmin, esimerkiksi jo 3. luokalla. Yksi suurimmista syistä huonoihin tuloksiin ruotsin opinnoissa on varmasti se, että nykyjärjestelmällä opiskelun aloitus osuu juuri sopivasti sellaiseen ikään, että varmasti juuri silloin uuden kielen opiskelun aloittaminen tuntuu vastenmieliseltä. Suurinta osaa esiteini-ikäisistä ei varmasti voisi vähempää kiinnostaa. Esimerkiksi kun itse aloitin englannin opiskelun 3. luokalla, olin itse ja koko luokkani innoissani uuden kielen oppimisesta ja enkuntunti oli suorastaan päivän kohokohta. Tämä sama into pitää saada istutettua lapsiin myös ruotsin osalta.

Kielten opiskelu on kuin onkin todella tärkeää.

Mikä ihmeen ”pakkoruotsi”?

Tässä tullaan kätevästi yhteen suurimmista ongelmista liittyen ruotsin kielen opiskeluun ja oikeastaan koko toisen kotimaisen kielen asemaan. Se ongelma on sana ”pakkoruotsi”. Ei toki pelkästään se sana, vaan siihen sanaan liittyvät asenteet ja aatteet.

Miksi puhumme ”pakkoruotsista”?`Miksi emme sitten puhu ”pakkoenglannista”? Miksi ruotsin kielen opiskelusta on tullut niin käsittämättömän vastenmielinen asia meille suomalaisille? Miksi emme arvosta toista kotimaista kieltä?

Mielestäni selkein vastaus tähän on asenteet. Varmasti kukaan lapsi tai nuori ei synny sana ”pakkoruotsi” suussaan, vaan kyllä ne asenteet tulevat kotoa ja ympäröivästä maailmasta. Jos lapsi/nuori kasvaa sellaisessa asenneympäristössä, että ruotsin kieli on turhaa ja sitä ei tarvitse mihinkään, on selvää, että esiteini-iän tuoma negatiivisuus yhdistettynä tähän asennoitumiseen luo ilmapiirin, jossa varmastikaan kielen opiskelu ei kiinnosta. En siksi koskaan syytä lapsia tai nuoria tästä. Vika on jossain aivan muualla.

En kaiken kaikkiaan ole koskaan ymmärtänyt, miksi uusien kielten opiskelu nähdään mitenkään negatiivisena asiana. Miksi ihmeessä sivistyksen syventäminen ja kielipään laajentaminen on jonkun mielestä huono asia? En pysty käsittämään. Jokainen argumentti, jolla ”pakkoruotsia” vastustetaan, on vähintään yhdellä tavalla ei-validi.

Hieman whataboutismiin sortuen sanonpa yhden asian. Maailmassa on miljoonia ja taas miljoonia lapsia, jotka eivät pääse käymään koulua, vaikka kuinka haluisivat. Ja silti meillä, hyvinvointivaltion asukkailla on varaa valittaa siitä, että ”joudumme” opiskelemaan toista kotimaista kieltä. En voi käsittää, anteeksi nyt vain.

Loppusanat

Meidän pitää päästä eroon pakkoruotsista. Ja tällä en tarkoita sitä, että pakollisesta ruotsin kielen opiskelusta tulisi luopua, vaan tarkoitan ainoastaan tuota ”pakkoruotsi” -sanaa ja siihen liittyviä asenteita. Meillä on ilo ja kunnia saada opiskella peruskoulussa ilmaiseksi useita eri kieliä. Meidän tulisi olla siitä vain ja ainoastaan kiitollisia.

Haluan lisätä vielä sen, että poikkeustapauksia on myös olemassa. Esimerkiksi Itä-Suomessa, etenkin aivan itärajalla opiskelevien tulisi saada mahdollisuus opiskella ruotsin sijaan venäjän kieltä. Tässäkin tapauksessa kuitenkin kielten opiskelu taataan.

Miksi haluaisimme sulkea lapsiltamme esimerkiksi työmahdollisuuksia pois vain sen takia, että teini-iässä yhden kielen opiskelu ei nyt oikein inspannut? On edelleen niin paljon ammatteja, joissa ruotsin kielen taito on välttämätön. Sen lisäksi, itse esimiehenä toimivana, voin sanoa, että on erittäin positiivista, mikäli henkilö oikeasti osaa ruotsia. Kielitaito ei ole koskaan negatiivinen asia. Ei koskaan.

Ruotsinkielisten asema maassamme tulee olla turvattu nyt ja jatkossa. Maassamme on kaksi virallista kieltä ja siitä faktasta pitää pitää kiinni. Ruotsinkielisten tulisi perustuslain mukaan saada kaikki tarvittavat palvelut omalla kielellään. Valitettavasti tämä ei enää tänäkään päivänä toteudu. Ainoa tapa turvata ruotsin kielen asema Suomessa, on pitää ruotsin kielen opiskelu pakollisena ja mielellään aloittaa sen opiskelu jo huomattavasti aikaisemmin.

-Laurell

Rasisti on rasisti

Miksei asioista puhuta?

Näin lauloi Lapinlahden Linnut vuonna 1986. ”Miksei asioista puhuta – niiden oikeilla nimillä?”. Kysymys on valitettavan ajankohtainen tälläkin hetkellä, vuonna 2019.

Laurell täällä moi! Kiva, kun tulit käymään mun nettisaitilla. Tänään puhutaan aiheesta, joka hiertää tällä hetkellä monellakin eri tavalla ja monesta eri näkökulmasta. Puheenaihe, joka tuntuu olevan lähes jokapäiväinen tämän päivän Suomessa.

Rasismi. Sananvapaus. Siinäpä kaksi avaintermiä tämänpäiväiseen eepokseen.

Freedom of speech vai freedom of hate speech?

Sananvapaus on tämän päivän politiikassa toistuva teema. Siitä puhuvat Suomen kärkipoliitikot ihan ministeristasolta lähtien. Kyllä, vuonna 2019 puhutaan Suomessa sananvapaudesta ja sen ”puuttumisesta”. Believe me, tämä on minulle itselleni aivan yhtä hankala asia ymmärtää.

Porissa hiljattain järjestetyssä SuomiAreena -tapahtumassa jokaisen maamme eduskuntapuolueen puheenjohtaja piti vuorollaan oman arvopuheensa paikallaolijoille ja tv-katselijoille. SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Antti Rinne puhui oikeusvaltioperiaatteesta, Vasemmistoliiton Li Andersson kannusti yhteisöllisyyden rakentamiseen. Vihreiden Maria Ohisalo avasi esimerkiksi ilmastoteemoja.

Kun sitten tuli Perussuomalaisten puheenjohtajan, Jussi Halla-ahon vuoro, hän puhui sananvapaudesta. Pääministeri Rinnekin sivusi aihetta omassa puheessaan, mutta Halla-aho tuntui keskittyvän nimenomaan tähän kyseiseen teemaan. Halla-aho puhui siitä, kuinka suomalaiseen keskustelukulttuuriin on syntynyt niin sanottuja ”pyhiä lehmiä”, joista puhuminen kriittiseen sävyyn on kiellettyä. Näistä hän mainitsi esimerkiksi seksuaalivähemmistöt ja maahanmuuttajat.

Halla-ahon puhe loksautti monien leuat, koska useimmiten niin supliikkina ja sanansa tarkasti valitsevana poliitikkona Halla-aho nyt suorastaan hyökkäsi. Omat leuat loksautti lähinnä se fakta, kuinka pihalla Suomen toiseksi suurimman puolueen puheenjohtaja on maamme tilanteesta.

Puhutaanpa nyt esim. näistä Jussin mainitsemista ”pyhistä lehmistä”. Oletteko huomanneet, että persut valittavat useasti siitä, kuinka helposti nykykansa loukkaantuu, mutta he ovat itse loukkaantumassa ja uhriutumassa kaiken aikaa.  Esimerkiksi nuorten ilmastolakkoilu on persuille niin kova paikka, että nähdessään ilmastolakkoilijan, heidän täytyy suorastaan rynnätä S-Marketin lihatiskille pönkittääkseen omaa lihaitsetuntoaan. Näistä pyhistä lehmistä; onko sinulla Jussi, tai kelläkään muullakaan oikeastaan minkäänlaista oikeuttakaan puhua vähemmistöistä kriittisesti? Kuuluuko kenenkään muun rakkauselämä sinulle tai puolueellesi? Ovatko seksuaalivähemmistöt ylipäätään poliittisen keskustelun aihe? Näitä kysymyksiä voimme yhdessä pohtia.

Halla-aho vertasi Suomen ”sananvapaustilannetta” esimerkiksi orjuuteen. Tämä kommentti viimeistään sai minut kyseenalaistamaan tämän kyseisen kaverin todellisuudentajun. Suomessa tunnetusti sanan- ja lehdistönvapaus on yksi maailman parhaimpia, mutta tämä ei selkeästi ole mennyt Jussin päähän.

Näen suurena ongelmana sen, että konservatiivit luulevat voivansa sanoa aivan mitä tahansa ”sananvapauden” varjolla. Sananvapaus ei tarkoita oikeutta rasismiin tai vihapuheeseen. Mielipiteenvapaus ei tarkoita oikeutta julkisesti nöyryyttää ihmisryhmää. Sananvapaus toteutuu Suomessa paremmin kun lähes missään muualla maailmassa. Se, että rasismiin ja vihapuheeseen puututaan entistä ankarammin rikosoikeudellisilla toimilla, ei ole sananvapauden rajoittamista. Ehkä sinun, joka harjoitat sitä, tulisi viimeistään nyt katsoa peiliin. Esimerkiksi kansanryhmää vastaan kiihottaminen on Suomessa edelleenkin rikos ja tulee sitä aina olemaan.

Mitä saa sanoa ja mitä ei?

Somehämmentäjä, kaupunginvaltuutettu (!) Junes Lokka haastoi toimittaja Johanna Vehkoon oikeuteen, kun Vehkoo oli kutsunut Facebook -kirjoituksessaan Lokkaa ”natsipelleksi” ja rasistiksi. Käräjäoikeus tuomitsi Vehkoon sakkorangaistukseen Lokan kunnian loukkaamisesta. Tämä tapaus on farssien farssi. Surkuhupaisaa tästä tekee vielä se, että Lokka kutsuu itse itseäänkin ”valtakunnan ykkösrasistiksi”. En tiedä ykkösrasistista, mutta rasistihan tuo kyseinen klovni kyllä on. Vehkoo valitti tuomiosta ja käsittely jatkuu myöhemmin. Todella toivon, että syyte kumotaan. Lupaan olla kyllä mukana kolehdissa, jos Vehkoo todella joutuu totuuden kertomisesta maksamaan.

SDP:n Helsingin kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein aiheutti taannoin somekohun kutsumalla Twitterissään Perussuomalaisia ja kaikkia heidän kannattajiaan rasisteiksi. Tämä liittyi päivää aiemmin julkaistuun twiittiin, jossa Hussein puhui selvityksestä, jonka mukaan Suomi on rasistisin EU-maa. Hussein kertoi myös itse kohtaamastaan rasismista. Tuo jälkimmäinen twiitti nosti sellaisen metelin, että en ole pitkään aikaan nähnyt.

Persujen kansanedustaja Jouni Kotiaho teki Husseinin twiitistä tutkintapyynnön poliisille, kertoen, kuinka twiitti on aiheuttanut HÄNELLE henkilökohtaista poliittista vahinkoa. Mitä ihmettä? No, hauskuus ei lopu vielä tähän. HS:n haastattelema rikosoikeuden professori Matti Tolvanen oli sitä mieltä, että tapaus voisi ylittää kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkit. Ensinnäkin, mistä lähtien persut ja heidän kannattajansa ovat olleet lain edessä ”kansanryhmä”? Tolvanen myös oli sitä mieltä, että twiitin ainoa tarkoitus oli loukata. Tämä ei pidä millään tasolla paikkansa. Twiitin tarkoitus oli kertoa se, mikä todella on totuus. Jos kannatat, tuet ja äänestät rasistista politiikkaa, olet rasisti.

Husseinin ulosanti asian suhteen ei todellakaan ollut paras mahdollinen, mutta toisaalta, kuka minä olen sanomaan? Olen valkoinen suomalainen, en ole kokenut rasismia sekuntiakaan elämässäni. Niin eivät myöskään ole nämä persuihmiset. Jos et ole kokenut rasismia, ei sinulla todellakaan ole kompetenssia toitottaa, kuinka sitä ”ei Suomessa tapahdu”.

Eilen, 26. heinäkuuta, rasismisaaga sai uuden, surkuhupaisan käänteen. Poliisilakimies Antti Räsänen otti Twitterissä kantaa kohuun kertomalla, kuinka hänen mielestään termi ”rasisti” on erittäin negatiivisesti arvolatautunut termi, jolla on loukkaava vaikutus. Poliisi on siis oikeasti sitä mieltä, että rehottavaa rasismia vakavampaa on rasistin kutsuminen rasistiksi. Mitä aktuaalista saatanaa?

Tilanne on siis tällä hetkellä se, että rasismia ja natsismia saa harjoittaa maassamme aivan rauhassa, mutta kun rasistia tai natsia kutsuu rasistiksi tai natsiksi, ylittää se kunnianloukkauksen tuntomerkit. Tämä on pöyristyttävää. Halla-ahon Jussille sellaisia, että niitä mainitsemiasi ”pyhiä lehmiä” alkavat olemaan maassamme vain sinun puolueesi kannattajat.

Rasisti on rasisti.

Loppusanat

Asioista tulee jatkossa puhua niiden oikeilla nimillä. Esimerkiksi seksismi, homofobia, transfobia, rasismi, ableismi ja misogynia ovat maassamme rehottavia ongelmia ja niistä tulee keskustella ja ne tulee kitkeä tarvittaessa rikosoikeudellisin keinoin. Olen äärimmäisen huolissani maamme tämänhetkisestä tilanteesta. Perussuomalaisten kaltaiset konservatiivipuolueet rakastavat vastakkainasettelua. He väittävät olevansa heikomman puolella, vaikka todellisuudessa politiikallaan painavat alas niitä kaikkein heikommassa asemassa olevia.

Se, että Jussi Halla-ahon kaltainen poliitikko saa Helsingissä eduskuntavaaleissa yli 30 000 ääntä, on äärimmäisen huolestuttavaa. Mm. norjalaisterroristi Anders Behring Breivik on kertonut ihailevansa Halla-ahoa. Tämä kertoo jo jotakin. Ja tästä ”kunniasta” Halla-aho saa syyttää vain ja ainoastaan omaa politiikkaansa.

Oma kantani on se, että termi ”rasisti” ei tosiaankaan ole loukkaava termi. Ovatko kommunisti, sosialisti ja fasisti loukkaavia termejä? No eivät ole. Sen sijaan tummaihoisten kutsuminen n-sanalla tai transihmisten kutsuminen t-slurrilla, ovat loukkaavia. Siinä on aika vissi ero. Tämä ero pitäisi kaikkien tietää.

-Laurell

Kun elämä ei ole pelkkää Pridea

Kesäkuun pinkkipesu

Mitä parhainta heinäkuuta, mun rakkaat lukijat ja seuraajat. Kesäkuu vilahti ohi aika nopeaa tahtia ja kesähän on hyvänen aika jo puolivälissään. No, ”on vielä kesää jäljellä”, laulaisi joku nimeltä mainitsematon porilaisrasisti.

Tänään haluan puhua tärkeästä aiheesta. Nimittäin Pridesta. Pride Month oli ja meni, mutta keskustelu aiheesta ei lopu, eikä sen pidäkään loppua. Tämä kirjoitus olkoon avausosa kirjoitussarjalle, joka avaa hieman ovia oikeasti näiden ihmisoikeusloukkausten keskellä elävän ihmisen elämään. Tänään puhun Pridesta ja siihen liittyvistä teemoista kuitenkin lähinnä vain yleisellä tasolla.

Pride Month – juhlaa vai pakkopullaa?

(c) Tommy Lindholm

Mitä Pride tuo juuri sinulle mieleen? Voisin veikata, että hyvin suuri osa ihmisistä vastaisi tähän kysymykseen ne ainaiset firmojen ja järjestöjen sateenkaaritaustakuvat sosiaalisessa mediassa. Ne kertomukset siitä, kuinka me kaikki ollaan yhtä tärkeitä ja kaikki on yhdenvertaisia.

Kysymys kuuluu kuitenkin, käytiinkö Stonewallin mielenosoitukset 50 vuotta sitten, jotta jättimäiset firmat voisivat maksimoida kesäkuun myyntinsä sateenkaariväestöllä ratsastamalla? No ei tosiaankaan käyty.

Jos Stonewallin mielenosoitukset eivät ole tuttuja, kyseessä siis on aika lailla tasan 50 vuotta sitten käydyt mellakat ja vastarinnat Stonewall Inn -nimistä yökerhoa vastaan tehdyssä poliisiratsiassa. Stonewall Inn oli tuolloin New Yorkissa tunnettu homojen ja muiden seksuaalivähemmistöjen kohtaamispaikka. Poliisin ratsia ravintolaan käynnisti väkivaltaiseksi äityneen mellakan. Tämä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun maailmassa osoitettiin näkyvästi mieltä vähemmistöjä syrjivää järjestelmää vastaan.

Stonewallin mellakoiden vuosipäivänä, vuonna 1970, järjestettiin ensimmäinen gay pride. Tästä on lähtenyt koko ”pride movement” liikkeelle. Toki myös Kuuban homojen vankityöleirit ja niistä uutisointi oli aiheuttanut mielenosoituksen Valkoisen Talon edustalla vuonna 1965. Varsinaisen pride-liikkeen syntynä pidetään kuitenkin Stonewallin mellakoita vuonna 1969.

Pinkkipesua parhaimmillaan

Nykypäivänä Pride on kasvanut maailmanlaajuiseksi liikkeeksi. Pride -tapahtumia järjestetään ympäri maailmaa ja seksuaali- sekä sukupuolivähemmistöjen oikeuksista taistellaan enemmän, laajemmin ja näkyvämmin kuin koskaan. Se, jos joku, nostaa toivon ihmiskuntaa kohtaan.

Vähemmistöt eivät kaipaa Facebookin Pride-logoja. Vähemmistöt eivät kaipaa yritysten sanahelinää. Me ei kaivata pääministeriä Pride-kulkueeseen. Varsinkin, kun hän on pari viikkoa sitten heittänyt translapset ja -nuoret bussin alle nuollakseen Keskustan peräreikää. Toi jos joku, on pinkkipesua parhaimmillaan. And don’t get me wrong, on hienoa, että yritykset/muut tahot tukevat Pridea. Kyse on siitä, että suurin osa näistä tahoista ei laita tikkua ristiin sateenkaarioikeuksien puolustamiselle muuten kuin Priden aikaan ja tekevät tämän vain mediahuomion/kasvaneen kassavirran toivossa. Me vähemmistöt ollaan hei olemassa muinakin aikoina!

Mitä vähemmistöt kaipaavat, on todellista oikeuksien puolustamista ja myös niiden toteutumisen ”valvontaa” päivittäisessä elämässä. On sitten kyse transsukupuolisten väärinsukupuolittamisesta tai homopojalta utelu hänen seksielämästään. Nämä täytyy jäädä pois. You can’t let shit like that just slide.

Homous on siitä mielenkiintoista, että se tuntuu liitettävän kerta toisensa jälkeen suoraan seksiin. En käsitä. On homoja, jotka ovat seksuaalisesti erittäinkin aktiivisia, on myös homoja, jotka harrastavat seksiä ihan ”keskimääräisen” määrän. On myös homoja, jotka eivät harrasta sitä ollenkaan. Aivan kuten heteroissakin. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta valitettavasti se ei näytä sitä olevan.

Translaki on asia, jonka puolesta Pridessa taistellaan tällä hetkellä eniten. Se on aiheena ajankohtaisin. Se on itse asiassa ollut sitä jo pitkään, mutta on monesti jäänyt muiden teemojen varjoon. Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka vaatii ihmiseltä hedelmättömyyttä, jotta hän voi korjata sukupuolensa henkilötodistukseen. Translaissa on useita muitakin kohtia, jotka tulee korjata välittömästi. Yhtenä mainittakoon sukupuolenkorjausprosessin ”portinvartijuus”. Tällä tarkoitan sitä, miten prosessi Suomessa toimii. Ensiksi käyt vähintään vuoden (useimmiten enemmänkin) todistelemassa tuntemuksiasi lääkäreille, psykiatreille yms. Tämän kaiken jälkeen se lääkäri tekee päätöksen siitä, oletko ”tarpeeksi trans” jatkamaan prosessissa. This is fucked up. Kyse on henkilön omista tuntemuksista. Prosessin tulisi perustua henkilön omiin kokemuksiin itsestään, eikä lääkärin näkökulmaan.

Vähemmistöt ja syrjintä ovat olemassa myös heinäkuussa

Tämä on lause, joka kiteyttää koko teeman. Kun koittaa ensimmäinen päivä heinäkuuta, yritysten logot Facebookissa vaihtuvat perinteisiin ja sateenkaariteemat unohtuvat. Samalla yleensä unohtuvat myös oikeuksien puolustaminen. Todella toivon, että nämä firmat pitävät edes huolta siitä, että heidän korporaatioidensa sisällä LGBTIQ+ -oikeudet pitävät kutinsa.

Ne tahot, jotka oikeasti tukevat pridea, ovat oikeasti puolustamassa vähemmistöjen oikeuksia ja ovat oikeasti feministisiä, eivät tarvitse pinkkipesua. Niiden ei tarvitse vaihtaa profiilikuviaan. Miksi? Koska niiden toimintamalleista ja teemoista käy ilmi tasa-arvo jo muuten. Niiden ei tarvitse mainostaa tukevansa tasa-arvoa, koska ne näyttävät sen teoillaan.

Sinulle, yksityishenkilö, joka haluat tukea tasa-arvoa ja oikeuksien toteutumista, annan yhden, ystävällisen neuvon. Tee itse jotakin asian eteen. Valvo oikeuksien toteutumista ja puutu oikeuksia loukkaaviin tilanteisiin. Älä kysele homoilta heidän seksielämästään, lesboilta heidän ”mies- ja naisrooleistaan” tai transihmisiltä heidän genitaaleistaan. Äläkä varsinkaan kutsu heitä ”transuiksi”. Näillä opeilla pääset jo pitkälle.

-Laurell

Neverlandin kauhut

Leaving Neverland

Heipähei seikkailujeni seuraajat. Once again, pahoittelut pitkästä tauosta kirjoituksissa. Elämäntilanteeni on ollut lievästi sanottuna hankala viime aikoina, sitä tulen avaamaan myöhemmin lisää.

Tänään on kuitenkin aika puhua aiheesta, joka ei valitettavasti ole lainkaan positiivinen, mutta se nostaa tärkeitä aiheita esiin, joten koen, että siitä puhuminen on paikallaan. Tämä on aiheuttanut minussa niin paljon tunteita, että niiden purkaminen tapahtuu parhaiten tätä kautta.

Järkyttäviä tarinoita

Tänään siis puhutaan paljon puhutusta ja kohutusta, Michael Jacksoniin kohdistuvia hyväksikäyttöepäilyjä käsittelevästä ”Leaving Neverland” -dokumentista. Dokumentissa kaksi miestä, Wade Robson ja James Safechuck kertovat järkyttävistä kokemuksistaan. Kumpikin olivat joutuneet alakouluikäisinä Michael Jacksonin seksuaalisesti hyväksikäyttämiksi.

Kuvassa Michael Jackson poseeraa Wade Robsonin kanssa vuonna 1988.

Ensimmäinen kysymys, joka herää oikeastaan aina tästä dokumentista puhuttaessa, on se, että pitäisikö näitä kertomuksia uskoa vai ovatko Robson ja Safechuck vain huijareita, kenties rahan ja huomion toivossa? Oma kantani tähän on se, että tarinoiden aitouden pystyy näiden kahden henkilön kasvoilta lukemaan. En jaksa uskoa siihen, että kukaan olisi niin patologinen valehtelija, että pystyisi tuolla pieteetillä samat tarinat kertomaan. Minä uskon näiden tarinoiden pitävän paikkansa. Heidän kertomuksiaan tukee myös heidän todistetusti läheinen suhde Jacksoniin. Sekä Safechuck että Robson löytyvät useilta Jacksonin 80-luvun lopun ja 90-luvun alun videoilta, olivat ne sitten musiikkivideoita tai vain Jacksonista kuvattuja ”paparazzi-videoita”.

Michael on joutunut vielä kuolemansakin jälkeen useiden hyväksikäyttöepäilyjen kohteeksi. Nämä kaksi kertomusta ovat kuitenkin eniten huomiota saaneet ja eniten keskustelua herättäneet. Sekä Robson että Safechuck kertovat yksityiskohtaisesti siitä, kuinka he päätyivät Jacksonin lähipiiriin ja mihin tekoihin MJ heitä ohjasi, sekä mitä Jackson itse lapsille teki.

Tässä vaiheessa lienee tärkeää kertoa se, että hyväksikäytöt kestivät useita vuosia. Robson oli hyväksikäyttöjen alkaessa 7-vuotias ja Safechuck 10-vuotias. Kyseessä siis todellakin olivat pienet lapset.

Mitä ajatuksia dokumentti minussa herätti?

Lienee jopa lieventelyä sanoa, että olen järkyttynyt dokumentin jäljiltä. Eilen dokkarin katsottuani, en ole juurikaan pystynyt edes muuta ajattelemaan. On uskomattoman surullista katsoa ja kuunnella tarinoita siitä, kuinka kahden pienen pojan elämä on käytännössä tuhottu, ja vieläpä heidän suurimman idolinsa toimesta.

Jacksonin tapaukset ovat definitio sanalle hyväksikäyttö. Hyväksikäyttöön useimmiten liittyy rikoksen tekijän ”auktoriteettiasema” uhria kohtaan. Tässähän tuo määritelmä täyttyy täysin. Jackson käytti hyväkseen näiden lasten haavoittuvuutta ja fanirakkautta idoliaan kohtaan. Jacksonin on useasti kerrottu olevan itsekin kuin ”lapsi”, dokumentissakin toisen miehistä äiti kertoo Michael Jacksonin tunnuttua ”kuin omalta pojalta”, hänen vietettyä niin paljon aikaa poikansa kanssa.

Haluan esittää muutaman kysymyksen sinulle, lukijani. Miltä sinusta tuntuisi ajatus siitä, että vieras aikuinen mies haluaisi nukkua 7-vuotiaan poikasi vieressä? Se luultavasti tuntuisi aika vastenmieliseltä ja jopa etovalta. Jos soppaan kuitenkin heitetään se fakta, että tämä kyseinen vieras mies on maailman kenties kaikkien aikojen suurin poptähti ja itsekin kuin ”lapsi”, on tämä kysymys ollut aikamoinen pala purtavaksi näiden kahden pojan äideille. En kyllä silti voi ymmärtää sitä naiiviuden ja sinisilmäisyyden määrää näiltä vanhemmilta.

Minusta ainakin kuulostaa jo ajatuksena aika kummalliselta, että aikuinen mies tahtoo viettää kaiken vapaa-aikansa alakouluikäisten poikien kanssa, eikä omaa oikeastaan lainkaan oman ikäisiään ystäviä. Selityksenähän pidetään sitä, että Jacksonilta jäi itseltään ikään kuin ”lapsuus väliin”, hänen noustua tähteyteen jo pienenä lapsena. Kuitenkaan mielestäni ei ole yhtäkään validia selitystä näille Jacksonin ”tavoille”.

Loppukaneetit

Jacksonin teot ovat kammottavia. Ne ovat niin kammottavia, että en yksinkertaisesti pystyisi enää klikkaamaan yhtäkään MJ:n kappaletta auki Spotifysta. En varmastikaan ole ainoa, joka ajattelee näin. Nämä teot tekevät Jacksonista popin kuninkaan ohella törkeän pedofiilin ja hyväksikäyttäjän. Let that sink in.

Olen niin pahoillani jokaisen pojan puolesta, jotka ovat joutuneet Jacksonin hyväksikäyttämäksi. Heitä on useita, mikäli ”huhut” pitävät kutinsa. Tietysti tilanteesta tekee poikkeuksellisen se, että itse tekijä ei enää planeetallamme ”moonwalkkaile”. Lähipiiri tottakai kiistää nämä kaikki väitteet, mutta mistä he voisivat tietää? Jackson itse kertoi olleensa yksinäinen ja viettävänsä paljon aikaa yksin, miten siis nämä lähipiirin ihmiset voisivat tietää, mitä siellä Neverland Ranchin syvimmissä sopukoissa on oikeasti tapahtunut?

Palataan seuraavalla kerralla jonkun ”vähän” positiivisemman aiheen parissa. Nämä järkytyksen aiheet täytyi vain saada pois sydämeltä. Laitan alle linkin Yle Areenaan, josta voitte itse mennä katsomaan tämän kyseisen dokkarin. Sanottakoon, että dokumentti on järkyttävää katseltavaa, enkä suosittele sitä herkimmille.

https://areena.yle.fi/1-4673202

– Laurell

Mistä minä saan inspiraatiota?

Inspiraatio ja sen lähteet

Heipähei pitkästä aikaa! Edellisestä kirjoituksesta on jo pitkän aikaa. Sen sijaan, että käyttäisin koko postausta pahoitteluun ja selittelyyn kirjoitustauostani, ajattelin käyttää sen tärkeän aiheen käsittelyyn.

Aiheena tänään on inspiraatio. Asia, joka merkitsee eri ihmisille varmasti eri asioita. Itse musiikin parissa hääräävänä ihmisenä se merkitsee lähinnä musiikillista vaikutusta. Inspiroidun lahjakkaista ja uniikeista artisteista, jotka vähät välittävät mielipiteistä ja tekevät omaa juttuaan. Inspiroidun kuitenkin myös muistakin kuin musiikkialan ihmisistä.

Laitan postauksen loppuun myös seitsemän artistia/yhtyettä, jotka ovat inspiroineet minua eniten kulkemaan omaa polkuani.

Mikä minua inspiroi?

Kuten sanoin tuossa aiemmin, minua inspiroi ennen kaikkea omanlaatuisuus. Se, että uskaltaa tehdä juuri sillä tavalla omaa juttuaan kun itse tahtoo. Se, että näyttää omalla lahjakkuudellaan ja talentillaan muille ”kaapin paikan”.

Muusikot inspiroivat minua eniten, tietenkin. Olen itse musiikin parissa duunaileva tyyppi ja yksi suurimmista minua eteenpäin potkivista ”factoreista” on juurikin kasa upeita ja lahjakkaita kanssa-artisteja, joiden loistavat edesottamukset motivoivat minua tekemään lisää ja kulkemaan rohkeasti omaa tietäni. Ilman tämänkaltaista inspirointia, en usko, että tällä alalla edes olisin.

Minua inspiroivat myös musiikkia kuuntelevat ja siitä nauttivat ihmiset. Esimerkiksi keikoilleni saapuvat ihmiset saavat minut inspiroituneeksi. Ei ole montaa hienompaa asiaa maailmassa kuin ihmisten viihdyttäminen musiikin avulla. Olen onnekas, että saan tehdä yhtenä työnäni nimenomaan sitä.

Miten löytää inspiraatiota?

Itselläni oli pitkään ”inspiraatioton” kausi, nimenomaan musiikin saralla. Tuntui, että kirjoittamisesta ei tule mitään, en osaisi mitään, eikä yksinkertaisesti huvittanut. Nuo fiilikset ovat jokseenkin kammottavia, onhan kyse kuitenkin maailmassa eniten rakastamastani asiasta, musiikista ja sen tekemisestä.

Tuonkaltaisia fiiliksiä on silloin tällöin edelleen, en ole päässyt niistä täysin irti. Riittämättömyyden tunnetta on varmasti kaikilla joskus. Olen kuitenkin löytänyt inspiraation ja motivaation jatkaa, niistä ajoittaisista fiiliksistä huolimatta. Niitä fiiliksiä on välillä, mutta ne eivät ole voitolla, ne eivät hallitse minua ja tekemisiäni.

Miten inspiraation voisi sitten meistä jokainen löytää? Varmasti täysin sataprosenttisen varmaa tapaa siihen ei ole, ainakaan sellaista, mikä toimisi kaikilla. Itselläni kuitenkin ainoa tapa inspiraation löytämiseen on jatkuva avoimuus uusille asioille (esimerkiksi musiikissa uusille genreille, joille en aiemmin ole lämmennyt). Katselen myös esimerkiksi paljon dokumentteja ja muita vastaavia musiikin alalla työskentelevistä ihmisistä. Se, jos joku, saa minut motivoituneeksi.

Inspiraatio on mielenkiintoinen asia. Minun mielestäni inspiraatio lähtee siitä hetkestä, kun sanot mielessäsi itsellesi; ”Minäkin haluan tehdä noin, minä haluan olla kuin hän”. Tässä ei nimenomaan ole kyse kateudesta tai mistään sellaisesta. Inspiroituneisuuteen ei liity katkeruuden tai vihan tunteet. Se on vain ja ainoastaan positiivinen tunne.

Toivottavasti juuri sinä siellä löydät vielä inspiraation. Ja miksi et löytäisi? Jokaiselle meistä on olemassa inspiraation lähde, se voi löytyä lähempää kuin uskotkaan!

7 minua eniten inspiroivaa artistia/yhtyettä (satunnaisessa järjestyksessä)

1. Sanni (kuva: Jussi Särkilahti)

Yksi Suomen valovoimaisimmista poptähdistä. Kirjoittanut jo esiteininä ensimmäiset biisintekstinsä. Alusta asti mennyt omaa tietään ja jo nuorena vallannut paikkansa Suomen poptaivaan kirkkaimpien tähtien joukossa. Sanni myös kirjoittaa itse kaikki kappaleensa alusta loppuun.

Sanni on oman tiensä kulkija. Häntä ei kiinnosta vihaajat, vaan hän tekee asiat juuri sillä tavalla, kun itse tahtoo. Itsevarmuus ja käsittämätön lahjakkuus. Nämä kaksi asiaa yhdistyvät Sannissa ja siksi hän inspiroi minua.

2. Marcus & Martinus (kuva: Live Nation Finland)

”Jaahas, nämä teinipopparit taas”. Näin saatat ajatella kun Marcus & Martinuksesta puhutaan. Esitän kuitenkin sinulle kysymyksen, mitä SINÄ teit 10-vuotiaana? Vastauksesi tuskin on; voitin Norjan nuorten suurimman kykykilpailun ja solmin levytyssopimuksen. Se oli case tämän parivaljakon kohdalla.

Nämä pojat ovat saaneet aivan järjettömän paljon aikaan lyhyessä ajassa. He täyttävät helmikuussa vasta 17 vuotta, mutta ovat jo julkaisseet kolme studioalbumia, kaksi kirjaa, elokuvan ja tehneet mm. Euroopan kiertuetta maailmantähti Jason Derulon kanssa. Minua heissä inspiroi ennen kaikkea se, kuinka paljon he rakastavat musiikkia. He käyvät vielä kouluakin kiertämisen ja studiotyön yms. ohella. Se kertoo jo jonkintasoisesta motivaatiosta työtään kohtaan. Tämä lahjakas kaksikko on mennyt jo pitkän matkan ja tulee menemään vielä paljon pidemmälle!

3. Cheek (kuva: Matti Matikainen)

Suomen suurin. Suomen kenties kaikkien aikojen suurin. Nämä ylistykset yhdistyvät tähän artistiin lähes aina. Hän on paitsi suosittu, myös äärimmäisen lahjakas. Tai ehkäpä minun pitäisi käyttää imperfektiä, tämä tähti nimittäin on jo päättänyt menestyksekkään rap-uransa.

Moni ei tainnut edes tajuta, millaisesta talentista on Jare Tiihosessa kyse. Hänen tekstinsä ovat järjettömiä. Ja siis nimenomaan hyvällä tavalla. Uskallan sanoa, että Suomessa ei ole parempaa riiminversoajaa kuin tämä lahtelainen. Vertaansa vailla oleva lavakarisma yhdistettynä tarkkaan viilattuun liveshow’hun ja siihen vielä kaverin loistavat tekstit päälle. Nämä tekivät Cheekistä yhden Suomen kaikkien aikojen parhaista artisteista. Livenä Cheek oli joka kerta säväyttävä. Ja tiedän mistä puhun, sillä näin hänet livenä lavalla 17 kertaa vuosien 2008 ja 2018 välillä. Minua inspiroi Cheekissä hänen loputon kunnianhimonsa, rohkeutensa ja talenttinsa.

4. Kendrick Lamar (kuva: Frazer Harrison/Getty Images)

Onko tämä Comptonista, Kaliforniasta ponnistava 31-vuotias kaveri räppäri, taiteilija, runoilija, nero? Minusta hän on niitä kaikkia. Tutustuin Kendrickin musiikkiin ensi kertaa vuonna 2011, hänen julkaistua silloin debyyttialbuminsa Section.80. Tänä päivänäkään ei olla julkaistu montaa parempaa hiphop-albumia kuin tuo kyseinen lätty.

Kendrick on mieletön kirjoittaja. Häneltä ei todellakaan lopu ideat kesken ja näissä hänen ideoissaan vain taivas on rajana. Esimerkiksi yli 10 Grammy-ehdokkuutta kerännyt To Pimp A Butterfly –albumi oli yhdistelmä nykyräppiä ja 70- ja 80- lukujen funkia ja jazzia. Kendrickin tekstit ovat kerta toisensa jälkeen mieltä avartavia ja ajatuksia herättäviä. Niitä täytyy tosissaan kuunnella, jotta niistä saa kaiken irti. Jotakin lahjakkuudesta kertoo mm. se, että hänen vuoden 2017 hittialbuminsa DAMN. palkittiin tänä vuonna Pulitzer-palkinnolla.

5. Ellie Goulding (kuva: Getty Images)

Englannin mittakaavaan pienestä, Herefordin kaupungista kotoisin oleva poptähti on etenkin viime vuosien aikana vakiinnuttanut paikkansa maailman kirkkaimpien tähtien joukossa. Etenkin vuonna 2015 julkaistu albumi Delirium nosti Gouldingin osaketta popmarkkinoilla.

Hän on yksi eniten minua inspiroivista artisteista. Hän on mielettömän taitava laulaja, jolla on todella uniikki, tunnistettava laulusoundi. Hän on livenä erittäin vakuuttava. Tässäkin tapauksessa tiedän, mistä puhun, sillä näin Ellien livenä Provinssissa 2017. Tuo keikka on yksi minua eniten inspiroineista parituntisista koko elämäni aikana. Palaan välillä edelleen noihin tunnelmiin katselemalla videoita ja kuvia keikalta. Hän osaa myös kirjoittaa, mm. hittibiisi On My Mind on syntynyt pääosin hänen kynästään.

6. Kent (kuva: Peter Gehrke)

Halusin tälle listalle myös yhtyeitä, jotka ovat inspiroineet minua. Tässä on yksi niistä suurimmista. Lapsuuteni suosikki, teini-ikäni suosikki, suosikki edelleen. Vuonna 2016 pillit pussiin pannut ruotsalaisyhtye Kent. Jäin tuolloin valitettavasti ilman lippua heidän Suomen jäähyväiskeikalleen. En koskaan saanut mahdollisuutta nähdä yhtyettä livenä.

Kent nautti kansainvälistäkin suosiota, huolimatta siitä, että yhtye esiintyi pääasiassa ruotsin kielellä. Ruotsin kieli toisaalta on kyllä niin kaunis kieli, että helppohan sitä on muuallakin arvostaa. Yhtyeen keulahahmo Joakim Berg on todella taitava säveltäjä ja sanoittaja. Etenkin vuonna 2007 julkaistu albumi Tillbaka till samtiden on mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaista levyistä. Siltä löytyy mm. megahitti Ingenting. Kent on inspiroinut minua pienestä pitäen ja inspiroi edelleen.

7. Freddie Mercury / Queen (kuvien lähde tuntematon)

Puhutaan ensin Queenistä yhtyeenä. Halusin jättää tässä listauksessa tärkeimmän viimeiseksi. Mikään yksittäinen yhtye ei ole koskaan ollut minulle niin merkityksellinen ja inspiroiva kuin Queen. Olin pienenä mukana Queen-musikaalissa, ja noihin aikoihin tutustuin yhtyeen musiikkiin. Ihastuin siihen ensi kuulemalta. Vuosi oli tuolloin 2010. Queen merkitsee tänä päivänäkin minulle sanoinkuvaamattoman paljon. Kuuntelen yhtyeen musiikkia edelleen päivittäin ja se saa minut inspiroitumaan joka kerta.

Queenin parhaita albumeja mielestäni ovat vuonna 1980 julkaistu The Game, vuonna 1975 julkaistu A Night At The Opera, sekä vuonna 1991 julkaistu Innuendo. Heidän albumeistaan on todella vaikea erotella niin sanotusti jyviä akanoista, koska ne ovat kaikki loistavia. Ja tarkoitan, kaikki. Yhtyeen soundi on sellainen, johon kukaan muu ei tule koskaan yltämään. Se on täysin omanlaatuinen, muiden yläpuolella. Livenä bändi oli vertaansa vailla.

Heidän musiikkinsa on nostanut minut pohjalta. Ja kun sanon pohjalta, todella tarkoitan sitä. Muutamia vuosia sitten elämässäni oli hetki, jolloin voin uskomattoman huonosti, sekä fyysisesti että henkisesti. Tuntui, että mikään ei auta. Yksi asia auttoi. Se oli Queenin musiikki. Tuolloin koin sellaisen inspiraationtäyteisen ”herätyksen”, että koin vihdoin tajuavani, mikä elämän tarkoitus ja ”tehtäväni” tässä maailmassa on. Queen ja Freddie Mercury pelastivat minut.

Tänä vuonna julkaistiin myöskin yhtyeen tarinasta kertova elokuva, Bohemian Rhapsody. Itse olin totta kai heti ennakkonäytöksessä katsomassa pätkän. Olin todella tyytyväinen näkemääni. Kieltämättä yhtyeen megafanina hieman jännitti etukäteen, että miten Queenin ja Freddie Mercuryn uskomaton tarina on saatu kapturoitua reiluun pariin tuntiin. Siinä kuitenkin onnistuttiin briljantisti. Rami Malek teki loistavan roolityön Freddienä. Ei varmasti mikään helpoin rooli vetää.

Sitten voitaisiin puhua erikseen Queenin keulahahmosta, kaikkien aikojen parhaasta live-esiintyjästä, kaikkien aikojen taitavimmasta singer-songwriterista, kaikkien aikojen parhaasta rock-ikonista, Freddie Mercurysta.

Tämä kyseinen kaveri merkitsee minulle enemmän kuin kukaan artisti maailmassa. Hän on ollut lapsesta asti suurin idolini ja on sitä edelleen. Tulee aina olemaan. Freddie on inspiroinut minua niin paljon, että minua suorastaan itkettää se fakta, etten pääse siitä häntä koskaan henkilökohtaisesti kiittämään. Hän on suurin esikuvani, nyt ja aina.

Loppusanat

Kuten aiemmin mainittua, toivon todella hartaasti, että juuri SINÄ löydät inspiraatiosi tässä maailmassa. Uskon siihen, että meillä jokaisella on oma tehtävämme ja paikkamme täällä. Minulla se on musiikki. Musiikki pelasti minut ja koen, että minulle on sitä kautta suotu mahdollisuus tulevaisuudessa myös pelastaa itse muita ihmisiä sen avulla.

Kiitos kun olit seuranani tänään, palataan asiaan pian! <3

-Laurell

Päivitystä musan saralla

Ajat vaihtuu ja viisarit liikkuu

Oikein hyvää heinäkuuta kaikille rakkaille mun sekoilujeni seuraajille! Kesäkuu tuli ja meni ja kovan viisukirjoitusrupeaman jälkeen ajattelin, että näiden sivujen on hyvä antaa ”huilata” hetki. Nyt on kuitenkin tullut aika palata niin sanotusti sorvin ääreen erittäin tärkeän aiheen kera.

”Ajat vaihtuu ja viisarit liikkuu”. Otsikoin tämän postauksen tuolla lauseella, koska se kuvaa hyvin fiilistäni, mikä minulla on musiikin suhteen ollut viimeisten vuosien ja ennen kaikkea kuukausien aikana.

Miksi minulta ei ole vielä julkaistu musiikkia?

Se on kysymys, joka minulta kysytään yllättävänkin usein. Minua harmittaa teidän, useiden uskollisten seuraajien puolesta, koska lupaamaani musiikkia ei vielä olla julkaistu.

No mikä siihen nyt sitten on syynä? Yksinkertaisesti se, että oman jutun ja oman soundin löytäminen on ollut äärimmäisen vaikeaa. Olen kirjoittanut musiikkia aktiivisesti nyt n. vuoden ajan (aktiivisesti -sanalla tarkoitan päivittäisellä tasolla) ja yrittänyt löytää kipinää ja motivaatiota, joka veisi minut aihioineni oikeaan suuntaan.

Olen viimeisen puolen vuoden aikana kirjoittanut enemmän musiikkia, enemmän HYVÄÄ musiikkia, kuin koskaan ennen.  Olen kirjoittanut musiikkia suomeksi ja englanniksi. En ole oikeastaan aiemmin edes vielä päättänyt laulu- ja kirjoituskieltäni, koska oma juttu on ollut niin pahasti hukassa. Ensimmäiset omat hittiaihioni ovat syntyneet vasta aivan lähiviikkoina. Ainakin minulla on vahvasti sellainen tunne.

Ilokseni voin kertoa, että nyt tuntuu vahvasti siltä, että olen löytänyt oman soundini, oman juttuni, oman tyylini. Viimeisten kuukausien ja etenkin viimeisen kuukauden aikana tekemäni aihiot ovat olleet _ensimmäisiä_, joiden takana voin seisoa sataprosenttisesti ja ylpeänä kertoa niiden olevan sitä ”minun juttuani”. Nyt se kova tekeminen siis vasta alkaa.

Jatkosuunnitelmat musiikin parissa

Suunnitelmia jatkon varalle on paljon. Teemme isäni Frogleyn kanssa duokeikkoja aktiivisesti ja sitä kautta pääsen olemaan musaa kuuntelevan yleisön kanssa fyysisesti tekemisissä, mikä on minulle äärimmäisen tärkeää.

Kuten sanottua, nyt se kova tekeminen vasta alkaa. Kirjoitan tällä hetkellä enemmän musiikkia kuin koskaan eläessäni aiemmin. Kirjoittamisesta on vihdoin tullut minulle työ. Odottakaa vain, Laurell is coming!

Suuri kiitos kaikille teille, jotka jaksatte tsempata ja olette matkassa mukana. Merkitsette minulle enemmän kuin osaatte edes arvata. Jatkakaa samalla rakkaudella.

-Laurell

Finaalin magiaa

Ennakot pitivät kutinsa

Hello there! Näin on jälleen yksi viisuvuosi taputeltu. Jälleen yksi erittäin hieno ja kovatasoinen viisuvuosi taputeltu. Tällä kertaa viisuvuosi, joka tarjosi paljon erilaisia yllätyksiä, sekä semifinaaleissa että finaalissa.

Kärkikasti ei kuitenkaan hirvittäviä yllätyksen hurraa-huutoja aiheuttanut. Voiton vei odotetusti Israelin Netta Barzilai kappaleellaan ”Toy”. Toiseksi sijoittui toinen suurimmista voittajasuosikeista, Kyproksen Eleni Foureira biisillään ”Fuego”.

Nyt on aika puida lauantainen finaali. Laitan alle arviot finaalin top 3:sta, finaalin top 3 -yllättäjistä ja finaalin top 3 -flopeista. Enjoy!

Lopullinen top 3

(all photos: Thomas Hanses & Andres Putting (eurovision.tv))

1. Israel (Netta Barzilai – Toy)

Israel pääsi nauttimaan viisuvoitosta pitkän tauon jälkeen. Viimeksi maa on juhlinut Eurovision Song Contestin voittoa vuonna 1998, kun Dana International voitti viisut kappaleellaan ”Diva”.

Todellinen diiva on myös tämän vuoden voittaja Netta Barzilai, mutta niin kuin myös Dana International, Netta on sitä nimenomaan hyvässä mielessä. Kappale ”Toy” erottui joukosta niin vahvasti, että loppujen lopuksi se vei yleisöäänet ylivoimaisesti, vaikka juryäänissä olikin vasta kolmas.

2. Kypros (Eleni Foureira – Fuego)

Lieskat ja suuret tukat eivät tuoneet Kyprokselle sittenkään maan ensimmäistä viisuvoittoa. Lähellä se oli. Tämän lähempänä se ei sijoituksen kannalta voi olla. Ennen tätä vuotta Kyproksen paras sija viisuissa oli ollut viides, jonka se oli saavuttanut kolmeen kertaan. Voittoa toivottiin, sitä ei saatu.

However, Kypros ja Eleni Foureira voivat olla erittäin tyytyväisiä. ”Fuego” aiheutti viisufanien keskuudessa suorastaan ilmiön ja Eleni oli yksi kisojen pidetyimmistä artisteista. Uskon, että Elenillä tulee olemaan huomattavasti menestyksekkäämpi kansainvälinen ura kuin voittaja Nettalla.

3. Itävalta (Cesar Sampson – Nobody But You)

Nyt täytyy myöntää, että veikkaukseni tämän kaverin osalta meni aika rajusti päin mäntyjä ja metsiä. Onneksi. Cesar yllätti kaikki ja sijoittui upeasti kolmanneksi, ollen pitkään jopa voitossa kiinni.

Mutta niin kuin monissa tapauksissa, jury piti, kansa ei. Cesar voitti tuomaristoäänet, mutta yleisöäänissä hän oli vasta sijalla 13. Se oli karmea pettymys ja oli jo siinä vaiheessa selvää, että Itävallan toinen voitto neljän vuoden sisään karkaisi käsistä. Cesar kuitenkin teki maansa ylpeäksi ja yllätti koko viisukansan.

Top 3 -yllättäjät

1. Saksa (Michael Schulte – You Let Me Walk Alone)

Uskallan sanoa, että tätä ei osannut odottaa kukaan. Saksan biisi on toki erittäin kaunis, tarinaa myöten. Maa ei kuitenkaan missään vaiheessa kuulunut top 5 -kastiin veikkauksissa, mutta niin vain Saksan karismaattinen solisti vei maansa neljänneksi. Upeaa työtä!

2. Albania (Eugent Bushpepa – Mall)

Albanian Eugent oli yksi tämän vuoden viisujen suurimpia yllättäjiä. Sen ei pitänyt oddsien mukaan päästä edes finaaliin, mutta toisin kävi. Finaalissa sen arvioitiin sijoittuvan sijoille 20-26, mutta Eugent näytti jälleen epäilijöille. 11. sija on Albanian viisuhistorian yksi parhaimpia sijoituksia ja se on loistava saavutus koko viisutiimiltä!

3. Italia (Ermal Meta & Fabrizio Moro – Non Mi Avete Fatto Niente)

Tuntuu, että Italia jaksaa yllättää vuodesta toiseen. Se aina heitetään oddseissa aivan häntäpäähän, mutta yleisö rakastuu heihin kerta toisensa jälkeen. Niin kävi myös tällä kertaa. Italia oli juryäänten jälkeen sijalla 17, mutta nousi lopulta viidenneksi saatuaan kolmanneksi eniten yleisöpisteitä. Italian tunteikas tulkinta puri Eurooppaan, hienoa!

Top 3 -flopit

1. Australia (Jessica Mauboy – We Got Love)

Jälleen yksi osoitus siitä, että varman päälle ottaminen ei ole viisuissa koskaan kannattava veto. Australia lähetti viisuihin yhden maansa suurimmista tähdistä, Jessica Mauboyn. Tuloksena oli kuitenkin aivan totaalinen katastrofi. Etenkin se, että Australia sai kaikkein vähiten yleisöääniä finaalissa, oli hirvittävä isku ausseille, jotka ovat jo tottuneet hyvään viisumenestykseen.

2. Norja (Alexander Rybak – That’s How You Write A Song)

Norja lähti viisuihin enemmän ja vähemmän takki auki. Se lähetti vuoden 2009 sankarinsa Alexander Rybakin, jonka piti tuoda voitto Norjaan, mutta sen sijaan tuloksena oli täydellinen floppi, 15. sija. En itse nähnyt Rybakin voittomahdollisuuksia kovinkaan suurina, mutta odotin häneltä ehdottomasti vähintään top 10 -sijoitusta. Sitä ei nähty ja Rybakin viisuimago on ainakin osittain turmeltu.

3. Suomi (Saara Aalto – Monsters)

Saara esiintyi upeasti. Hän teki kaikkensa. Niin kuin teki koko viisutiimi. Fakta vain nyt kuitenkin on se, että 25. sija on surkea saavutus. Suomen olisi ehdottomasti pitänyt pystyä edes jollakin tavalla kamppailemaan 10 sakkiin pääsystä. Suomi ei kuitenkaan ollut lähelläkään niitä sijoja missään vaiheessa. Suomi teki kaikkensa, mutta 25. sija oli tuloksena. Se ei vain yksinkertaisesti riitä.

Viisukiitokset

Erittäin suuret kiitokset ja halit ja pusut jokaiselle, joka on ollut mukana elämässä ja hengittämässä Euroviisuja tänä vuonna kanssani. On ollut ilo tehdä näitä viisupostauksia parin vuoden tauon jälkeen.

Tämän vuoden viisut tarjosivat paljon yllätyksiä ja paljon ei-niin yllättäviä asioita. Hienot viisut Portugali kuitenkin järjesti. Ensi vuonna viisukaravaani matkaa Israeliin, todennäköisesti Jerusalemiin.

Palataan sitten taas jossakin vaiheessa jonkun aivan muunlaisen postauksen kera, kiitos näistä viisuista mun osaltani! <3

-Laurell

Taistelu käy kuumana – kuka vie koko potin?

Finaalipäivä

Finaalipäivä on vihdoin koittanut! Se viisufanien koko vuoden merkittävin yksittäinen päivä. Etenkin tänä vuonna finaalipäivä on kutkuttava, sillä mikäli ennustukset pitävät kutinsa, finaali tulee olemaan yksi tasaisimmista vuosiin.

Lissabon lienee vielä suhteellisen hiljainen, mutta kaupunki tulee suorastaan räjähtämään, kun viisufinaali starttaa klo 22.00 Suomen aikaa. Muistakaapa olla televisioidenne ääressä silloin! Suomeksi viisut selostaa Mikko Silvennoinen, ruotsiksi Eva Frantz ja Johan Lindroos.

Tässä postauksessa käyn läpi suurimmat suosikit, mustat hevoset, sekä henkilökohtaiset suosikkini. Pidemmittä puheitta, mennään asiaan!

Finaaliveikkaukset

Suurimmat voittajasuosikit

Kypros (Eleni Foureira – Fuego)

Se kaikista suurin. Se kaikista mahtavin. Sitä on Eleni Foureiran viisuesitys ainakin vedonlyöntitoimistojen mukaan. Eleni on noussut viisujen aikana ohi muiden ennakkosuosikkien aina ykköseksi asti. Sitä pidetään lähes varmana voittajana, kertoimet hänen voitolleen ovat ainoastaan n. 2-3 välillä.

Olen ollut suuri ”Fuego”n fani alusta saakka. Esitys on tarkkaan hiottu ja on upea kaikin tavoin. Ratkaisevat tekijät finaalissa ovat kuitenkin; pystyykö Eleni vetämään finaalissa vielä entistä kovemmalla energialla kuin semissä? Onko latinorytmejä sekoitteleva ”Fuego” sittenkään Euroopan kuppi teetä? Se jää nähtäväksi.

OMA VEIKKAUS: Sijoille 1-3.

Israel (Netta Barzilai – Toy)

Ennen viisujen alkamista Netta oli vedonlyöntikertoimissa ylivoimainen voittajasuosikki. Sen kertoimet pyörivät silloin 1,5-3,5 hujakoilla, nyt ne ovat kuitenkin nousseet. Nettan esitys ei ollut ihan kauhean vakuuttava semifinaalissa monien mielestä ja kertoimet ovat tällä hetkellä n. 5-8 luokkaa.

Fakta on kuitenkin se, että kanaräppiä ja leluista laulantaa yhdistävä ”Toy” tulee taistelemaan voitosta. Netta on erinomainen live-esiintyjä ja kappale on sen verran hyvällä tavalla outo, että se tulee siivittämään Israelin sen parhaimpaan viisusijoitukseen pitkään aikaan.

OMA VEIKKAUS: Sijoille 1-5.

Ranska (Madame Monsieur – Mercy)

Ranska on monina vuosina kuulunut ennakkosuosikkeihin, menestyen kuitenkin vain korkeintaan kohtalaisesti. Ennen kaikkea vuonna 2016 Ranskan Amir oli kilpailun kenties suurin ennakkosuosikki, sijoittuen kuitenkin vasta kuudenneksi. Tänä vuonna jälleen ranskan kielellä esiintyvä patonkimaa hakee nyt viimeinkin sitä voittoa. Edellinen sellainen löytyy vuodelta 1977.

Madame Monsieurin viisukappale ”Mercy” ja sen esitys on erittäin elegantti ja vaikkakin hyvin pelkistetty, erittäin cool. Se tulee olemaan Ranskalle iso valtti tänä vuonna. En usko Ranskan taistelevan kisan voitosta, mutta hyvistä sijoituksista ilman muuta.

OMA VEIKKAUS: Sijoille 3-7.

Ruotsi (Benjamin Ingrosso – Dance You Off)

”Just wanna da-da-dance you off”. Yksi varmasti tämän vuoden tarttuvimpia kertosäkeitä. Se ainakin Ruotsilta löytyy. Sen lisäksi löytyy ehkäpä tämän vuoden Mr. Eurovision -komeuskilpailun voittajasuosikki. Onko Ruotsista kuitenkaan kisaamaan voitosta?

Uskon, että valitettavasti ei. Toivoisin niin ehdottomasti, mutta Ruotsilla ei vain ole tarpeeksi vahvaa biisiä, jotta sillä voitaisiin kamppailla tänään voitosta. Toki mahdollisuudet ovat elossa niin kauan kun pisteitä jaetaan, mutta tiukkaa se Ruotsilla tekee loistavasta esityksestä ja esiintyjästä huolimatta.

OMA VEIKKAUS: Sijoille 3-7.

Viisufinaalin mustat hevoset

Unkari (AWS – Viszlat Nyar)

Unkari voidaan lukea mustiin hevosiin ihan jo vuoden 2006 Euroviisujen vuoksi. Silloin metallibändi Lordi ei kuulunut minkäänlaisiin ennakkosuosikkeihin ja nappasi silti ylivoimaisen viisuvoiton. AWSilla ei välttämättä ole aivan siihen rahkeita, mutta yllätysmomentti on aina olemassa. Varsinkin kun bändin semifinaaliesitys selkeästi hurmasi Euroopan. Varsinaista örinäheviä ei olla viisuissa kovinkaan paljoa nähty, joten siinä voi olla Unkarin yllätyksen paikka.

OMA VEIKKAUS: Sijoille 6-13.

Irlanti (Ryan O’Shaughnessy – Together)

Yksi suurimmista suosikeistani tämän vuoden viisuissa ehdottomasti. Esityksen suloisuus puri selkeästi myös Eurooppaan, sillä vastoin ennakko-odotuksia, Ryan O’Shaughnessy lunasti paikan viisufinaalissa. Ja täysin ansaitusti. Sen mahdollisuudet piilevät nimenomaan esityksessä ja siinä, onnistuuko se sulattamaan katsojien (ja ennen kaikkea äänestäjien) sydämet. Minun sydämen se on sulattanut jo niiiin monta kertaa. <3

OMA VEIKKAUS: Sijoille 5-10.

Bulgaria (Equinox – Bones)

Bulgarian Equinox on tämän vuoden viisujen kenties kansainvälisin yhtye. Bulgarialais-yhdysvaltalainen lauluyhtye esiintyi upeasti tiistain ensimmäisessä semifinaalissa ja sen myötä nousi vedonlyöntiveikkauksissa monia sijoja korkeammalle, esimerkiksi Norjan Alexander Rybakin ohitse. Equinoxin biisi on erittäin moderni, joka on positiivinen asia – tai negatiivinen asia. Sitä ei vielä kukaan tiedä. Mahdollisuudet ovat kuitenkin olemassa, sillä kappale on upea.

OMA VEIKKAUS: Sijoille 5-10.

Pari omaa suosikkiani

Itävalta (Cesar Sampson – Nobody But You)

Minulla on muutamiakin suurimpia suosikkeja tämän vuoden viisuissa. Niitä löytyy myös yllä mainituista, etenkin Irlanti ja Kypros. Itävalta on kuitenkin kuulunut suosikkeihini ehkäpä pisimpään näistä kaikista. Cesar on mieletön solisti, jonka laulusoundia on ilo kuunnella. Biisi ”Nobody But You” on riittävän vahva erinomaiseen viisusijaan.

OMA VEIKKAUS: Sijoille 7-14.

Ukraina (Melovin – Under The Ladder)

Olisin laittanut Melovinin mustiin hevosiin mielelläni, mutta eilen selvinnyt finaalin esiintymisjärjestys ei puolla sitä. Ukraina on nimittäin finaalissa esiintymisvuorossa numero 1. Se ei ole viisuhistoriassa ollut koskaan hyvä paikka. Olen harmissani Melovinin puolesta, mutta nyt on aika pistää sellainen show pystyyn, että viisuhistoria saa kyytiä. Biisi ja esitys ovat mielestäni yhdessä kenties viisujen paras paketti.

OMA VEIKKAUS: Sijoille 6-12.

Loppusanat

Finaali tulee joka tapauksessa olemaan upea. Se tulee sisältämään paljon hienoja esityksiä ja tunteikkaita biisejä. Se tulee toivon mukaan sisältämään myös paljon yllätyksiä. Kuten Ukrainalle viisut vuonna 2016 voittanut Jamala joskus sanoi: The best thing about Eurovision, is its unpredictability.

Palataan huomenna jälleen asiaan. Silloin on luvassa finaalin ja lopputulosten jälkipuintia! Nyt, viettäkää ihana lauantai ja nauttikaa viisuhuumasta täysin rinnoin, sitä on tarjolla vain kerran vuodessa! <3

-Laurell

Yleisökikkoja, pyroja – ja lisää yllätyksiä!

Kovaa kilpailua finaalipaikoista

Hello wonderful people! Eilen, torstaina oli tämän vuoden Euroviisujen 2. semifinaalin aika. Ennakkoon tuli arveltua, että kilpailu tulee olemaan tiukkaa ja sitä se olikin. Hyvin tasainen, joskaan ei niin korkeatasoinen pläjäys.

Tässä kirjoituksessa on jälleen aika käydä semifinaali läpi esitys esitykseltä, annan myös kouluarvosanan jokaiselle esitykselle. Arvosana koostuu biisistä, livelaulannasta, visuaalisesta ilmeestä yms.

Finaaliennakko tulee näkemään päivänvalon huomenna!

Toisen semin yhteenveto

(all photos: Thomas Hanses (eurovision.tv))

1. Norja (Alexander Rybak – That’s How You Write A Song) (jatkossa)

Viulumies on palannut! Alexander Rybak voitti Euroviisut vuonna 2009 kappaleellaan ”Fairytale” ollen täysin ylivoimainen. Tänä vuonna hän teki paluun viisulavalle ja saavutti jälleen finaalipaikan, joskaan ei taida voitosta tänä vuonna kamppailla.

Rybakin esitys oli aika pitkälti sellainen, mitä osattiin odottaa. Minuun se ei vedonnut lainkaan. Rybak soitteli esityksessä näkymättömiä rumpuja ja tanssi kuin viimeistä päivää, mutta esitys yhdistettynä heikohkoon biisiin toi mieleen lähinnä lastenohjelman välipläjäyksen.

ARVOSANA: 6,5

2. Romania (The Humans – Goodbye) (ei jatkossa)

Soft rockia yhdistettynä mallinukkejen keskellä tepasteluun; siitä oli tämän vuoden viisujen Romanian esitys tehty. Esitykseltä odotettiin paljon ensimmäisten harjoitusklippien perusteella, mutta esitys ei lunastanut niitä millään tavalla. Romania jäi ulos finaalista, ja täysin ansaitusti.

Suurin ongelma esityksessä oli selkeästi se, että heidän edustuskappaleensa ”Goodbye” on vain aivan järjettömän tylsä ja puuduttava. Hieman rock-musiikkiin kallistuvaa musiikkia esittävä yhtye ei onnistunut lainkaan, livelaulantakin jätti parantamisen varaa.

ARVOSANA: 5,5

3. Serbia (Sanja Ilic & Balkanika – Nova Deca) (jatkossa)

Yllätyksiä pyysin ja yllätyksiä jälleen tarjottiin! Serbian finaalipaikka oli varmasti lähes jokaiselle yllätys. Varsinkin kun kappale on todella kummallinen. Se on kuin 3-4 eri kappaletta olisi lyöty päällekkäin, muodostaen vain erittäin sekavan kokonaisuuden.

Positiivisia puolia on esityksessä ja kappaleessa vähän, mutta niitä kuitenkin löytyy. Koko nelikko laulaa erittäin hyvin livenä, toinen iso posi tästä esityksestä on visuaalinen ilme. Valot ja puvustus toimivat erinomaisesti yhteen. Biisi ei tule kantamaan Serbian viisuesitystä kovinkaan pitkälle, mutta finaalipaikka on jo erittäin hyvä saavutus.

ARVOSANA: 7+

4. San Marino (Jessika feat. Jenifer Brening – Who We Are) (ei jatkossa)

Kirkkaita valoja, mimmiräppiä ja robotteja. Aika mielenkiintoinen kombo, mutta näitä kaikkia San Marinon tämänvuotinen viisuesitys sisälsi. Itse odotin esitykseltä paljon, onhan kappale ehdottomasti yksi suosikeistani. Esitys ei lunastanut odotuksiani kuitenkaan lainkaan.

Jessikan livelaulanta oli suoraan sanottuna aivan järkyttävää kuunneltavaa. Kuulosti siltä, että etenkin kertosäe oli liian vaikea laulettava Jessikalle, vaikka hän sen kyllä mukiinmenevästi esitti oman maansa karsinnassa. Vierailija Jenifer Brening veti oman osuutensa ihan kohtuullisen hyvin, mutta valitettavasti yksinkertaisesti heikon livelaulannan ja tylsähkön esityksen myötä San Marino jäi jälleen kerran finaalin ulkopuolelle.

ARVOSANA: 6

5. Tanska (Rasmussen – Higher Ground) (jatkossa)

Pyysin kaikkia Suomen Game of Thrones -faneja kuulolle puhuessani tästä esityksestä. Ilmeisesti te olitte kuulolla, sillä Tanskan partajumala Rasmussen eteni kuin etenikin viisufinaaliin. Esitys oli hyvin samankaltainen kuin maan omassa karsinnassa helmikuussa, mutta sitähän ei tietysti suurin osa viisuyleisöstä ole nähnyt.

Rasmussen lauloi esityksen alussa hieman epävarmasti, mutta biisin edetessä laulu alkoi kulkemaan tunnetun hyvin. Sen sijaan taustalaulajat vetelivät aivan puuta heinää, se on asia, joka on pakko saada korjattua lauantaille, jos Tanska tahtoo menestyä. Esitys on hieman tylsä, joskin teemaan sopiva. Ansaitusti finaalissa.

ARVOSANA: 8-

6. Venäjä (Julia Samoylova – I Won’t Break) (ei jatkossa)

Voi, voi ja vielä kerran voi. Nyt kuule Veli Venäjä veditte niin rajun rimanalituksen, että oksat pois. Venäjän edustaja Julia Samoylovan piti edustaa maataan jo viime vuonna, mutta hänellä oli voimassa oleva matkustuskielto isäntämaa Ukrainaan, joten Venäjä vetäytyi viisuista kokonaan. Tänä vuonna Julia pääsi kuitenkin toteuttamaan unelmansa, joka onkin se ainoa positiivinen ja sympaattinen puoli tässä casessa.

Puhutaan suoraan. Biisi on aivan järkyttävän huono. Siitä ei löydy _mitään_ hyviä puolia. Esitys oli todella kehno niin ikään. Julian livelaulanta ei myöskään päätä huimannut. Ensimmäistä kertaa tämän vuoden viisuissa mietin tätä katsoessani, että ”voisiko tämä jo loppua”. Julia on erittäin symppiksen oloinen tyyppi ja hänellä on hieno tarina (siitä ainoa plussa), mutta biisi ja esitys olivat tämän vuoden viisujen surkeimmat. Valitettavasti.

ARVOSANA: 4+

7. Moldova (DoReDos – My Lucky Day) (jatkossa)

Ladies and gentlemen (and obviously everything in between), tässä on vuoden 2018 Euroviisujen ehkäpä sympaattisin esitys. Moldova oli jo viime vuonna mukana viisuissa hieman ”hauskalla” biisillä ja jatkoi samalla linjalla myös tänä vuonna. Miksipäs ei, finaalipaikka taskussa jälleen.

DoReDos on erittäin dynaaminen trio, jonka esiintymistä on ilo katsella. Biisi ei ole ihmeellinen, mutta esitys on todella hieno ja tarkkaan mietitty. Juurikin se on syy siihen, miksi Moldova tulee taistelemaan top 15 -paikoista lauantain finaalissa.

ARVOSANA: 9

8. Alankomaat (Waylon – Outlaw in ’Em) (jatkossa)

Countrya Euroviisuissa vuonna 2018? No miksipäs ei! Waylon on erittäin kokenut ja meritoitunut laulaja-lauluntekijä, joka edustaa maataan jo toista kertaa. Viimeksi hän oli 1/2 osa The Common Linnets -duosta, joka sijoittui vuoden 2014 viisuissa toiseksi kappaleellaan ”Calm After The Storm”. Nyt Waylon valtaa viisustagen sooloartistina.

Olen niin onnellinen ja tyytyväinen, että Waylon selvitti tiensä finaaliin! Waylon veti upeasti ja show on mielestäni hieno, monista negatiivisista kommenteista huolimatta. Biisi ”Outlaw in ’Em” on todella hyvä ja mielenjäävä. Waylon voi olla yksi finaalin vaarallisimpia mustia hevosia, watch out!

ARVOSANA: 9,5

9. Australia (Jessica Mauboy – We Got Love) (jatkossa)

Australia on jälleen kerran viisufinaalissa. Jessica Mauboy on jo kokenut artisti, jolla on kokemusta myös viisulavalta; hän esiintyi vuoden 2014 finaalin väliajalla. Tänä vuonna hän on hurmaamassa Eurooppaa viisukilpailijana, popkappaleellaan ”We Got Love”.

Jessica on yksi tämän vuoden vahvimmista live-esiintyjistä. Ennen kaikkea kontaktin ottaminen yleisöön on Jessicalla hallussa paremmin kuin kellään muulla tämän vuoden kilpailijalla. Biisi ei ole kummoinen, mutta se on riittävä top 10 -taisteluun. Höystettynä tietenkin loistavalla Jessica Mauboylla!

ARVOSANA: 8,5

10. Georgia (Iriao – For You) (ei jatkossa)

Etnoa ja jazzia yhdistelevä yhtye Iriao valittiin Georgian viisuedustajaksi maaliskuussa. Se herätti viisufanien keskuudessa erilaisia mielipiteitä. Toiset pitävät kappaletta ”For You” mestariteoksena, jotkut vihaavat sitä. Kyseessä on muuten ensimmäinen kerta, kun viisulavalla kuullaan täysin georgiankielinen kappale.

Valitettavasti tämä ei vain toiminut. Ei sitten millään tavalla. Olen itse musiikin suhteen hyvin kaikkiruokainen ja yritän aina löytää huonoistakin biiseistä ne hopeareunukset, mutta valitettavasti tästä sitä oli hyvin vaikeaa löytää. Esitys oli yhtä tylsä kuin biisikin. Ei missään nimessä ansainnut paikkaa kovatasoisessa finaalissa.

ARVOSANA: 4,5

11. Puola (Gromee feat. Lukas Meijer – Light Me Up) (ei jatkossa)

Puolan jäämistä finaalin ulkopuolelle pidettiin suoranaisena farssina viisufanien keskuudessa. Puhuttiin jo siitä, kuinka ”Poland has been robbed”. Minua tulos ei yllättänyt millään tasolla.

Biisi on ihan kelpo EDM-jumputus, mutta sellainen ei vain kanna Euroviisuissa. Varsinkin, jos solisti laulaa aivan miten sattuu. Se tämän esityksen kompastuskivi olikin. Lukas Meijerillä oli suuren suuria vaikeuksia pysyä nuotissa ja kun esitys ei muutenkaan ollut ihmeellinen, ei Puolalla ollut mitään asiaa finaaliin.

ARVOSANA: 6-

12. Malta (Christabelle – Taboo) (ei jatkossa)

Tabuista puhuminen onkin aikamoinen tabu. Taboo -nimistä kappaletta ei ole viisuissa koskaan ollut, enkä usko, että tuleekaan. Kappale ei oikeastaan suoranaisesti edes kerro tabuista, mikä on aika jännä yksityiskohta. Esitys oli vahva, mutta se ei riittänyt viemään Maltaa finaaliin.

Biisi oli vain yksinkertaisesti liian ponneton. Esitys oli hieno ja Christabelle lauloi ihan kelvollisesti, biisi vain jäi liian vaisuksi. Kun LED -screenejä ei tänä vuonna ole tarjolla isäntämaan puolesta, on moni maa tuonut ne kisoihin itse. Myös Malta. Screeneistäkään ei ollut nyt apua.

ARVOSANA: 7,5

13. Unkari (AWS – Viszlat Nyar) (jatkossa)

Suuria tunteita, massiivisia tunteita, voisi sanoa. Niitä tarjoaa Unkarin metallipläjäys ”Viszlat Nyar”. Pyroille löytyi myös torstain semifinaalissa käyttöä, AWS käyttikin niitä oikein olan takaa. Finaalipaikka taskussa ja delegaation edustajan mukaan myös keikka yhdellä maailman suurimmista metallifestivaaleista Wacken Open Airilla.

Metalli puri selkeästi. Se ei musiikillisesti pure minuun välttämättä niin vahvasti, mutta musiikki on aina silloin lähellä sydäntä, jos siitä välittyy tunne läpi. Ja tästä se välittyy todella vahvasti. Livelaulannasta nyt on vaikea antaa arvioita, kun en mikään heviörinän ammattilainen ole, mutta esitys meni kaikin tavoin putkeen Unkarin osalta.

ARVOSANA: 8

14. Latvia (Laura Rizzotto – Funny Girl) (ei jatkossa)

Eilisessä ennakossa tuli hehkutettua, kuinka Bond-teema tulee siivittämään Latvian hyvään viisumenestykseen tänä vuonna. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, omaksi ja monien muiden yllätykseksi Laura Rizzotton tie tyssäsi jo semifinaaliin.

Siihen on kuitenkin selvä syy. Laura on erinomainen laulaja, mutta eilinen esitys livelaulannan osalta meni häneltä kyllä aivan totaalisesti vihkoon. Oliko syy Laurassa vai kenties korvamonitoreissa? Who knows. Se ei kuitenkaan valitettavasti muuta sitä faktaa, että Latvian viisumenestys jäi todella isoksi flopiksi ja nyt on todella ison mietinnän paikka.

ARVOSANA: 6

15. Ruotsi (Benjamin Ingrosso – Dance You Off) (jatkossa)

Ruotsilla on aina ajan hermolla oleva biisi. Tänä vuonna heillä on sen lisäksi yksi visuaalisesti näyttävimmistä esityksistä, höystettynä Benjaminin upealla soundilla. Ruotsi on (uuullatuuus) finaalissa ja tulee taistelemaan top 10 -paikoista, kenties jopa top 5 -paikoista.

Moni syyttää Ruotsia siitä, ettei kappaleessa ole ”mitään originaalia”. En itse näe sitä ongelmana. Arvostan aina suuresti, kun joku uskaltaa tehdä jotain omintakeista ja erilaista, mutta viisut tarvitsevat myös hyvää poppia. Sitä tämä Ruotsin kappale todella on. Kuten sanottua, Benjaminilla on aivan ihana lauluääni ja hän laulaa todella hyvin livenä. Myös kamerakontakti on ensiluokkaista.

ARVOSANA: 9+

16. Montenegro (Vanja Radovanovic – Inje) (ei jatkossa)

Balkanballadit ovat sulattaneet viisufanien sydämiä jo vuosien ajan, Montenegro haki juurikin sitä tämänvuotisella kappaleellaan ”Inje”. Se ei kuitenkaan onnistunut tehtävässään, vaan lässähti ja jäi finaalin ulkopuolelle.

Vanja lauloi livenä ihan kohtuullisen hyvin. Esitys oli kuitenkin todella tylsä, kappaleesta puhumattakaan. Se ei vain yksinkertaisesti yllä parhaiden balkanballadien tasolle. Niistä esimerkkinä voisi olla Montenegron vuoden 2015 edustuskappale ”Adio”, joka oli kerrassaan upea kokonaisuus. Tämä ei sitä ollut. Ei todellakaan.

ARVOSANA: 6

17. Slovenia (Lea Sirk – Hvala ne) (jatkossa)

Slovenia lähti tämän vuoden viisuihin pitkästä aikaa täysin sloveniankielisellä kappaleella. ”Hvala ne” sisältää asennetta ja girl poweria, jolla voidaan menestyä viisuissa erittäinkin hyvin. Tarkempi menestys selviää lauantaina, mutta ainakin finaalipaikka on jo taskussa.

Itse pidän Lean kappaleesta paljon ja pidin myös live-esityksestä. Lea aiheutti live-yleisölle ja kotikatsomoille sydämentykytyksiä nerokkaalla trickillä, jossa musiikki pysähtyi, Lea tanssijoineen näytti hyvinkin ”hätääntyneeltä” ja hän pyysi yleisöä taputtamaan hänelle rytmiä. Musiikki palasi muutamien sekuntien päästä ja oli nopeasti selvää, että kyseessä todellakin oli vain temppu. Todella, todella nerokas temppu se olikin. Hyvä esitys Lealta muutenkin.

ARVOSANA: 9

18. Ukraina (Melovin – Under The Ladder) (jatkossa)

Ukrainan Melovin on kuulunut suosikkeihini alusta lähtien ja se kuuluu suosikkeihini edelleen. Odotin Melovinin esitystä kuin kuuta nousevaa, hän lunasti kyllä minun ja myös koko Euroopan odotukset upealla esityksellään.

Melovinin esitys alkoi hänen nousemisella haudasta, joka onkin hänen flyygelinsä. Esityksen lopussa flyygelille johtavat portaat syttyvät liekkeihin, joka luo upean efektin Ukrainan esitykseen. Melovin lauloi alun epävarmuuden jälkeen hyvin, lausuminenkin oli nyt kohdallaan. Ukraina sai finaaliin epäonnisen esiintymisvuoron numero 1, mutta tulee silti menestymään hyvin. Ainakin toivottavasti.

ARVOSANA: 9,5

Loppusanat

Toinen semifinaali oli selkeästi enemmän upeiden visuaalisten esitysten kamppailua, kun taas tiistainen ensimmäinen semi oli biisien välistä kilpailua. Voiton veivät 10 Euroopan mielestä parasta esitystä ja heistä löytyy varmasti kovia haastajia lauantain finaaliin.

Palataan asiaan huomenna finaaliennakon kera!

-Laurell

Suuria tunteita ja lisää yllätyksiä?

2. semifinaali 10.5.

Tasaista vääntöä, kuka selviää haasteesta?

Euroviisujen lauantaiseen finaaliin on selvillä jo 16 maata. Ensimmäisestä semifinaalista päässeet Israel, Tšekki, Albania, Viro, Suomi, Liettua, Irlanti, Itävalta, Bulgaria ja Kypros, niin sanotut Big 5 -maat Italia, Saksa, Ranska, Espanja ja Iso-Britannia, sekä isäntämaa Portugali.

Tälle kovalle joukolle haetaan 10 lisäkilpailijaa tänään, kun 18 uutta esitystä astuu Euroviisulavalle. Taso ei ole ennakkoon läheskään niin kova kuin ensimmäisessä semifinaalissa, mutta tiukkaa kilpailu tulee kuitenkin olemaan.

Toisen semifinaalin suurimmat suosikit ovat Australian Jessica Mauboy kappaleellaan ”We Got Love”, Norjan Alexander Rybak kappaleellaan ”That’s How You Write A Song”, sekä Ruotsin Benjamin Ingrosso kappaleellaan ”Dance You Off”. Myöskin Ukrainan Melovin kappaleellaan ”Under The Ladder” on erittäin todennäköinen finalisti.

Itse tahtoisin ehdottomasti myös nähdä Alankomaiden Waylonin jatkossa. Hänen country-rock -kappaleensa ”Outlaw in ’Em” on ollut yksi suurimmista suosikeistani alusta lähtien. Mielelläni päästäisin myös San Marinon Jessikan jatkoon, mutta se lienee hyvin epätodennäköistä.

Alta veikkaukseni toisen semifinaalin jatkoonmenijöistä. Muistuttelen jälleen sitä, että nämä eivät edusta täysin omia mielipiteitäni parhaista kappaleista, vaan ovat yhdistelmä omaa intuitiotani ja todennäköisyyslaskentaa.

JATKOON PÄÄSEVÄT MAAT

Norja (Alexander Rybak – That’s How You Write A Song)

Norjalle riittää tänä vuonna kaksi sanaa viemään sen finaaliin oikeastaan yksinään. Nämä sanat ovat ”Alexander” ja ”Rybak”. Rybakin paluuta Euroviisuihin ollaan odoteltu viisufanien keskuudessa kuin kuuta nousevaa ja nyt kun se tapahtuu (joskin erittäin heikolla kappaleella), se tulee riittämään jopa top 10 -sijoituksiin.

Ukraina (Melovin – Under The Ladder)

Liekehtivä piano, jenkkiläistyyliset taustalaulajakoreografiat ja lasisilmä. Siinä hieman jotakin, mitä odottaa Melovinin esitykseltä. Kappale ”Under The Ladder” on erinomainen ja se pääsee livenä vielä aivan uusiin sfääreihin. Melovinilla on ollut suuria vaikeuksia englannin lausumisensa kanssa (hän ei myöskään puhu sanaakaan englantia), mutta selvästi siinä ollaan menty eteenpäin ja se ei viisuissa tunnetusti muutenkaan mikään valtava ongelma ole. Ukraina pääsee jälleen kerran nauttimaan finaalipaikasta.

Australia (Jessica Mauboy – We Got Love)

Australian viisumenestys on ollut erinomaista sen ensimmäisestä osallistumiskerrasta lähtien (2015). Tänä vuonna ei sovi aivan samanlaista menestystä odotella kuin esimerkiksi vuoden 2016 kakkossija. Jessica Mauboy on kuitenkin karismaattinen esiintyjä, jolla on riittävän vahva biisikin. Australia tulee taistelemaan tiukasti top 10 -sijoista, ollen myös selkeä jatkoonmenijä tästä semifinaalista.

Ruotsi (Benjamin Ingrosso – Dance You Off)

Missään muussa maassa koko maailmassa viisuihin ei panosteta niin paljoa kun Ruotsissa. Se on ollut asian laita jo vuosikaudet. Tänäkin vuonna Ruotsin karsinta Melodifestivalen tuotti toinen toistaan upeampia kappaleita ja esityksiä, voittajaksi valikoitui Benjamin Ingrosso. Ingrosson kappale ”Dance You Off” on erittäin nykyaikainen ja tarttuva, esitys on hieno LED-screeneineen ja upeine valoineen. Ruotsi menee jälleen kerran finaaliin ilman mitään ongelmia.

Alankomaat (Waylon – Outlaw in ’Em)

Alankomaat on ollut viisuhistoriassa jollakin tapaa aina hieman outolintu. Se lähtee viisuihin usein hyvin massasta poikkeavalla biisillä/artistilla ja tämä vuosi ei tee tuosta säännöstä poikkeusta. Countrymusiikkia ei olla ainakaan liikaa kuultu viime vuosien viisuissa, joten Waylon on tuore tuulahdus vanhoilta hyviltä ajoilta Euroopan korville. Uskallan veikata myös Waylonia jatkoon.

Unkari (AWS – Viszlat Nyar)

Jos ei olla countrya liikaa kuultu viisuissa, niin ei olla kyllä myöskään metallimusiikkia. Sitä tarjoaa unkarilaisyhtye AWS, jonka biisi kertoo raskaasta tyylistään huolimatta; kesästä. ”AWS” todellakin sille ajatukselle. Unkarilla ei pitäisi olla jatkoomenon suhteen ongelmia, sillä kuten Suomen Lordi aikoinaan näytti, hieman raskaampi musiikki puree viisuissa aina. Joskaan tällä ei aivan voittoon saakka mennä.

Tanska (Rasmussen – Higher Ground)

Nyt kaikki Game of Thrones -fanit hereille, the winter is coming! No ei nyt aivan, mutta Tanskan Rasmussen tarjoaa kuitenkin hyvin GoT -henkisen esityksen viikinkiteemoineen. Kappale on kaikesta huolimatta tarttuva ja Rasmussen laulaa erittäin hyvin myös livenä. Käy kovaa taistelua finaalipaikasta, mutta uskon, että sinne selviytyy.

Latvia (Laura Rizzotto – Funny Girl)

Lisää Bond-teemaa. Tiistaisen semifinaalin Belgian esitys ei Eurooppaan purrut, mutta Latvian ”Funny Girl” vie Bond-teeman vielä askeleen eteenpäin. Bluesrytmi ja harmoninen melodia, niistä on Latvian edustuskappale tehty. Kappale taistelee tiukasti finaalipaikasta, mutta selviytyy sinne loistavan vokalistinsa ansiosta.

Moldova (DoReDos – My Lucky Day)

Ennen ensimmäisiä viisuharjoituksia en olisi ikimaailmassa uskonut päästäväni Moldovan trioa jatkoon, mutta live-esitys on sen verran hauska, että se tulee kuin tuleekin riittämään finaalipaikkaan. Kappale ei todellakaan ole yhtä ”hassunhauska” kuin viime vuoden ”Hey Mamma”, mutta Moldova jatkaa kuitenkin finaalissa.

Malta (Christabelle – Taboo)

”Sticks and stones, won’t break my soul”. Hieman muunneltu versio siitä niiiiiin ylikäytetystä fraasista. Ylikäytetyltä kuulostaa myös Maltan kappale ”Taboo”. Se ei yksinkertaisesti tarjoa mitään uutta, mutta se on kuitenkin tarpeeksi keskinkertainen, että se näyttävän esityksen kera tulee riittämään finaalipaikkaan juuri ja juuri.

Loppusanat ja odotukset toisesta semistä

Voisi sanoa, että ensimmäinen semifinaali heitti riman aika korkealle. Aivan tuota rimaa tuskin tullaan toisen semifinaalin puitteissa ylittämään, mutta kovaa kilpailua ja hienoja esityksiä tullaan varmasti myös torstaina näkemään.

Erikoisefektit näyttelevät suurta roolia myöskin tässä toisessä semifinaalissa, etenkin nyt, sillä biisien taso ei pääse tiistain tasolle. Tästä semistä saadaan kuitenkin 10 kovaa kilpailijaa lauantain finaaliin.

Palataan asiaan huomenna 2. semifinaalin jälkipuinnin kera!

-Laurell